5.10.2011

Optimointitiedon keruusta skenaariotyöskentelyyn

Vaske-hankkeessa optimoinnilla haetaan uudenlaisia ratkaisuja sosiaali- ja terveyspalveluiden toimintaympäristön uudistamispaineisiin ja ikääntyvän väestön kasvaviin palvelutarpeisiin. Lieksan kaupungin kotihoito on pilottina mukana tässä kehittämistyössä.  Kehittämistyön yhtenä tarkoituksena on vähentää kotihoidon työntekijöiden matkantekoa ja lisätä aikaresurssia kotihoidon asiakastyöhön eli sitä, että kunnan työntekijät olisivat työajastaan mahdollisimman suuren ajan asiakkaiden eli kuntalaisten luona.

Lieksan kotihoidosta kerättiin optimointia varten tietoja elo-syyskuussa. Tiedonkeruussa saatiin tietoja asiakaskäyntien määristä ja kestoista sekä  matkojen määristä kilometreissä. Seuraavaksi tiedot syötetään  Procomp Solutions Oy:n optimointiohjelmaan, joka tuottaa vaihtoehtoisia skenaarioita palvelujen tuottamiseksi. Todennäköisenä optimoinnin tuloksena on, että kotihoidon työntekijöiden päivittäisten matkojen määrä vähenee. Marraskuussa alkavissa skenaariotyöpajoissa kotihoidon palveluja tarkastellaan samanaikaisesti kustannusten, logistiikan ja järjestämistavan näkökulmista.

Optimoinnista lisätietoa:
Olli Bräysy: Optimoinnin hyödyt kunnallisissa kuljetuksissa ja palveluissa)