3.7.2012

Miten turvataan hyvä vanhuus Suomessa?

Kahdeksan vanhustyötä tekevää järjestöä on toteuttanut vuonna 2012 Valtaa Vanhuus -kampanjaa. Kampanjan myötä tehtiin kuntien perusturva-, sosiaali- ja vanhustyön johtajille tai päälliköille Miten turvataan hyvä vanhuus Suomessa -kyselytutkimus. Kyselyssä selvitettiin, miten kuntien vanhuspalvelut on nykyisin järjestetty ja miten niitä kehitetään jatkossa valmisteilla olevan Ikälain henkeä toteuttaen tai, miten niitä aiotaan toteuttaa kunnissa. Lisäksi tiedusteltiin, miten vanhuspalveluista vastaavat johtajat toivoisivat itse itseään hoidettavan kun he ovat vanhoja. Kyselytutkimus toteutettiin 29.5. – 11.6.2012 välisenä aikana sähköisenä kyselynä ja vastausprosentiksi saatiin 45 %. Raportti on julkaistu 26.6.2012.


Helsingin Sanomat kirjoitti raportista pääkirjoituksessaan 2.7.2012 otsikolla Vanhustyö on yhä suunnitteluasteella


Vanhustyön johtajilta kysyttiin Miten turvataan hyvä vanhuus -kyselytutkimuksessa, millaista hoitoa he itse toivoisivat saavansa vanhoina. Vastauksensa tähän kysymykseen antoi 165 vastaajaa. Lähes kaikki toivoivat saavansa hoitoa kotiinsa. Jos omassa kodissa asuminen ei enää olisi mahdollista, johtajat toivoivat pääsevänsä hyvään ja laadukkaaseen palvelu- tai senioritaloon. Vanhustyön johtajat toivoivat, että kotihoitoa olisi kehitetty ennen heidän omaa vanhusikäänsä niin, että heidän luonaan käyvällä kotihoitajalla olisi todella aikaa heille.

PKAMK:n hoitotyön opiskelijat haastattelivat kahdeksaa Lieksan kotihoidon asiakasta keväällä 2012. Haastatelluille asiakkaille itsenäisesti selviäminen ja omasta kodista huolehtiminen on suorastaan kunnia-asia. Asiakkaille on tärkeää selviytyä mahdollisimman itsenäisesti omassa kodissaan pitkään, mieluiten loppuun saakka. Asiakkaat toivoivat johtajien tapaan kiireettömyyttä hoitotilanteisiin ja pidempiaikaisia keskusteluhetkiä. Osa taajaman ulkopuolella asuvista asiakkaista arvioi, että saattaa tulevaisuudessa tarvita laajempia hoivapalveluja kotona selviytymiseen. Toimintakyvyn heikkeneminen voisi johtaa kodin jättämiseen ja muuttoon taajamaan. Kaikille palvelujen perässä muuttaminen ei näyttäytynyt edes vaihtoehtona. Miten turvataan hyvä vanhuus -kyselyyn vastanneet johtajat pitivät myös tärkeänä itsemääräämisoikeuden säilymistä loppuun asti sekä arvostavaa ja kunnioittavaa kohtelua  - että heitä vanhoinakin oikeasti kuultaisiin.

Valtaa Vanhuus -kampanjan tavoitteena on kirkastaa vanhojen ihmisten sijaa ja kuvaa yhteiskunnassamme.  Kampanjalla halutaan pois vanhoista negatiivisista ajatuksista ja asenteista siitä, että vanhat ihmiset ovat vain kustannuserä yhteiskunnassamme. Iäkkäät ihmiset halutaan nähdä yhteiskunnassamme aktiivisina ja tasavertaisina toimijoina, ei vain kulueränä tai avun ja hoidon kohteina.  Kunnissa on hoidon toteuttamiseksi lisättävä kotihoitoon enemmän uutta ja erilaista osaamista esim. ulkoilemiseen, ruokailuun, viriketoimintaan osallistumiseen ja siivoukseen. Lisäksi on otettava käyttöön hoitohenkilökunnan lisäksi muitakin ihmisiä tekemään kyselyyn vastanneiden toivomia kotiaskareita yhdessä.Vanhuksena heidän tulisi itse saada päättää palveluistaan ja siitä toteuttaako sen kunta, yksityinen vai järjestö. Vapaaehtoistoiminnan lisääminen nousi tuloksissa tärkeäksi kehittämisalueeksi tulevaisuudessa. Vapaaehtoistoiminta edellyttää kuitenkin, että sen koordinoinnista ottaa joku vastuun, esimerkiksi kunta. Huomioitavaa on, että 60 – 80 -vuotiaat ovat jo nykyisin suurella joukolla vapaaehtoisina ja yli 60 – 65 vuotiaiden eläkkeellä olevien määrä tulee tällä vuosikymmenellä kasvamaan sadoilla tuhansilla.